Salon Aino-Kaisasta
Salon Aino-Kaisa perustettiin Pasilaan 70-luvulla siskosten Ainon ja Kaisan toimesta. Liikkeestä kasvoi vuosien aikana menestyvä parturi-kampaamo, jossa työskenteli monen kampaajan ja parturin lisäksi kosmetologeja. Yrityksemme nykyinen omistaja, Anette, aloitti aikoinaan Salon Aino-Kaisassa työntekijänä. Aneten tytär Sofie, työskenteli liikkeessä 2026 maaliskuun loppuun asti minkä jälkeen hän siirtyi työskentelemään Espoon puolelle. Anette palvelee edelleen jokaista asiakasta suurella taidolla ja tunteella.
Meille on tärkeää, että Sinä lähdet meiltä rentoutuneena juuri sellaisella lopputuloksella kuin olit toivonutkin. Suomen lisäksi palvelemme myös ruotsiksi ja englanniksi.
Parturi-kampaamomme sijaitsee aivan Pasilan juna-aseman ja Mall of Triplan vieressä, joten tänne on helppo tulla sekä julkisilla että omalla autolla. Asiakkaillamme on myös lupa parkkeerata maksutta Virastotalon parkkihalliin (Asemapäällikönkatu 13). Kysy meiltä ohjeita lupalapun saamiselle.
Käytämme Schwarzkopfin värejä ja permanentti aineita.
